Chamonix 25.3-3.4.2006 - Laskureissu alppihiihdon mekkaan

 

Yleistä

Tämä galleria ja matkakertomus on uudelleenjulkaisu vuodelta 2006. Olisi ollut sääli heittää roskiin tätä juttua kuvineen, joten päätin käsitellä kuvat uudelleen ja laittaa koko paketin uusitulle sivustolleni. Nyt onkin kulunut juuri 10 vuotta matkasta, joten olikin sopiva ajankohta tälle uudelleenjulkaisulle. Jos haluat nähdä pelkät kuvat, niin galleria on sivun lopussa. Galleriassa on enemmän kuvia, kuin tässä tekstin lomassa.

Matkan suunnittelu

Syksy 2005. Budjetti oli autonhankinnasta johtuen edellisvuotta tiukempi ja alppikohdetta miettiessä piti tutkiskella vähän edelliskautta edullisempaa reissua. Jonnekin isompiin mäkiin oli kuitenkin päästävä, joten katse kohdistui Elämysmatkojen bussireissuun. Marraskuussa oli vielä vapaita paikkoja ja valitsimme kohteeksi Ranskan Chamonix’n.

Valinta oli oikeastaan helppo, koska maaliskuun loppupuolen bussireissun menomatka olisikin lentäen ja hinta kuitenkin erittäin halpa. Matkat ja majoitus maksoivat vain 420 euroa. Tosin tammikuun lopussa saimme 14 euron/henkilö lisälaskun Finnairin nostettua hintoja polttoaineen kallistumisen vuoksi. Se ei kuitenkaan reissubudjettia vielä laittanut sekaisin, vaan maaliskuun 25. lähdin Kössin kanssa ajelemaan kohti Helsinkiä.

Menomatka lentäen, lauantaina 25.3.2006

Tätä hetkeä olimme odottaneet neljä kuukautta. Selasin talven aikana Chamonix’sta kertovia nettisivuja ja seurasin sääennusteita ja lumen tuloa. Niiden perusteella paikasta sai aika hyvän käsityksen ja tässä vaiheessa mielessä oli, millä alueilla ja mitä paikkoja haluaisimme käydä paikan päällä katsastamassa.

Etukäteen kiinnostavimmalta paikalta vaikutti Aiguille du Midi, josta lähtee yksi Euroopan pisimmistä laskuista. Korkeuseroa reitille tulee melkein kolme kilometriä, joten laskettavaa on tiedossa reilusti jäätikön halki. Chamonix’n alueella pitäisi olla laskettavaa mukavasti koko viikolle. Lunta oli säätiedotusten mukaan neljä metriä kolmen kilometrin korkeudessa ja siitä viimeinen metri on satanut viime viikkojen aikana.

Lunta oli säätiedotusten mukaan neljä metriä kolmen kilometrin korkeudessa ja siitä viimeinen metri on satanut viime viikkojen aikana.

Autolle ei tarvinnut etsiä parkkipaikkaa, koska se jäi Kössin tädin luokse päivähoitoon. :) Samalla saimme kyydin kentälle. Lähtöselvityksen jälkeen suunnistimme portille, joka olikin melkoisen kaukana.

Meidät vietiin bussilla jonnekin kentän laidalle potkurikoneiden ohi, jossa meitä odotti pikkuinen, mutta uudehkon näköinen suihkukone. Koneen rullatessa kentällä jokaisen istuinrivien edessä olevilta näytöiltä näkyi livekuvaa ulkoa. Kuva näkyi siinä koko nousun ajan. Lennon aikana näytössä näkyi koneen sijainti kartalla, jäljellä oleva matka ja matkan kesto. 1992 kilometrin matkan pitäisi taittua kahdessa tunnissa ja 40 minuutissa.

Keli oli kohtuullisen harmaa ja Itämeressä kellui isoja jäälauttoja. Matkan aikana oli sopivasti aikaa tutkiskella Chamonix’n esitettä sekä lueskella opastoimistojen nettisivuilta tulostettuja papereita. Meillä oli mielessä ottaa opas päiväksi tai pariksi, joka olisi näyttänyt meille hyviä reittejä sekä opastanut vähän oikeaoppista liikkumista jäätiköillä. Oppaan käyttäminen nostaisi tosin matkabudjettia useilla satasilla, riippuen millaisia palveluita tarvitsisimme. Pelkän Vallée Blanchen laskeminen perusreittiä pitkin kustantaisi n. 65 euroa, johon sisältyisi valjaat sekä vyörypiippari.

Matka taittui leppoisasti ja nopeasti tähän suuntaan, mutta paluumatka olisi tuskaisempi. Juuri ennen matkaa Elämysmatkoilta soitettiin, että emme palaakaan takaisin Superfastilla Rostockista Hankoon. Tallink oli vasta ostanut Superfastin lautat ja uudet aikataulut eivät sopisi meidän suunnitelmiin. Joutuisimme ajamaan Tanskan ja Ruotsin kautta samaa reittiä, kuin kaksi vuotta aikaisemmin Verbierin reissulla. Se oli harmi, sillä nyt jää Pohjois-Saksa näkemättä päivänvalossa.

Lento oli Sveitsiin, Geneveen, josta olisi 85 kilometrin ja 1,5 tunnin matka Chamonix’hin. Tällä kerralla reppuja ja laukkuja ei tarvinnut kauan odotella hihnan vieressä, vaan meidän tavarat tulivat ensimmäisten joukossa. Kerrankin näin päin. Sitä hihnaa vaan sai hetken etsiskellä. :D Kelloja olisi pitänyt siirtää tunnin verran taaksepäin. Koska ranskalaisetkin siirtyvät yöllä kesäaikaan, pysyimme kotimaan rytmissä, emmekä ruvenneet kelloja säätämään muutaman tunnin vuoksi.

Bussit olivat odottelemassa kentän ulkopuolella ja lähdimme matkaan illan hämärtyessä. Maisemista ei siis pahemmin pystynyt nautiskelemaan. Meidän kohdeopas, Sanna, keräsi huoneiden takuusummat, 50 euroa hengeltä. Elämysmatkojen kautta saimme kuuden päivän hissiliput 180 eurolla, jotka maksoimme samalla. Hissilipun yhteydessä olisi ollut mahdollista ostaa Carre Neige –vakuutus 2,5 euron päivähintaan, joka korvaa rinteiden ulkopuolella sattuneita kämmejä. Me emme sitä ostaneet, koska meillä oli Itävallan alppiklubin jäsenyyden kautta saatu vakuutus offivahinkojen varalta. Tämän lisäksi meillä oli normaali matka- ja matkatavaravakuutus sekä Kelan eurooppalainen sairaanhoitokortti. Vakuutusasioista on keskusteltu paljon Relaa.comin foorumissa.

Elämysmatkojen kautta saimme kuuden päivän hissiliput 180 eurolla.

Illalla Chamonix’ssa oli jo aivan pimeää ja myös lämmintä. Matkalla alkanut sade tuli täällä 1035 metrissä vetenä. Sanna antoi kaikille kämppien avaimet ja ohjasi meidät hotelleihin. Säätiedotuksessa luvattiin huomiselle nollarajan kiipeämistä 3000 metriin, mikä ei kuulostanut hyvältä.

Les Iris, meidän huoneistohotelli näytti ulkopuolelta hyvältä, mutta sisältä ei niinkään. Taso oli ”jonkin verran” tippunut viime vuoden neljän tähden huoneistosta Bad Gasteinissa. Melkoinen luksusluukku. :D

Vessa ja kylppäri näyttivät jo aikansa eläneiltä. Kylpyhuoneen lattiassa ei ollut minkäänlaista lattiakaivoa ja koppero vaikuttikin kärsineen kosteudesta. Suihkussa käydessä vettä tietenkin roiskuu ammeen ulkopuolelle ja se jää lillumaan lattialle. Kämpässä ei ollut mitään välineitä veden poistamiseksi lattialta, joten suihkukäyntien jälkeen vessassa oli ikävä asioida. Lattia oli märkä ja erittäin kylmä, joten sinne oli mentävä kengät jalassa. Homeongelmat ratkeavat täällä kuulemma vetäisemällä päälle kerros uutta maalia.

Kylpyhuoneen lattiassa ei ollut minkäänlaista lattiakaivoa ja koppero vaikuttikin kärsineen kosteudesta.

Yksiö oli juuri kahdelle ihmiselle sopiva, kolmas olisi tähän jo liikaa. Nurkassa oli telkkari, mutta sen katsomisesta olisi pitänyt maksaa kohtuuttomasti, joten se pysyi pimeänä koko viikon. Olisihan sen yksinkertaisen lukkokytkimen voinut vaikka ohittaa, jos mukana olisi ollut pari perustyökalua. :)

Kun tavarat oli purettu ja käyty suihkussa, niin oli aika lähteä etsimään jotain purtavaa. Kaupat olivat tietenkin kiinni tähän aikaan lauantai-iltana. Kävelimme keskustaan, jossa vastaan tuli Poco Loco. Tilasimme jotkin hampurilaista muistuttavat. Tiskillä tuntui, että onko englannin puhuminen nyt näin vaikeaa. Myyjän puheesta meinannut ottaa millään selvää. Ranskalaiset vääntävät englantia omalla aksentillaan ja sitä on tosissaan kuunneltava, jos sanoista meinaa saada selvän. Asiaa ei kyllä helpottanut yhtään, että kopperossa poppi raikasi nupit kaakossa.

Saimme kuitenkin tilaukset tehtyä ja syömiset maksettua. Paikka ei kyllä vakuuttanut siisteydellään tai hygieniallaan. Kokki pyyhki pöydän jollain rätillä, minkä heitti vanhan näköiseen peltiseen lavuaariin odottamaan uutta tarvetta. Viimein saimme annoksemme ja menimme kadun varrelle syömään. Ruuassa ei sinällään ollut vikaa ja nälkäkin häippäsi. Oli aika mennä nukkumaan.

Ensimmäinen laskupäivä ilman aurinkorasvaa, sunnuntaina 26.3.2006

Opas kertoi kaupan aukeavan seitsemältä ja siihen aikaan meillä kello myös soi. Kauppa vaikutti parvekkeelta katsottuna olevan kiinni. Kävimme toteamassa saman asian ovella ja kauppahan aukeaisi vasta kahdeksalta. Jouduimme odottelemaan siis tunnin, että saimme haettua Sparista aamupala- ja evästarpeet.

Hinnat olivat melkoiset, mikä hillitsi ostohaluja. Mukaan tarttui kuitenkin leipää, makkaraa, juustoa ja mehua, joilla päivä saatiin käyntiin. Kävimme aamupalan syömisen lomassa hakemassa ulkoa oppaalta hissiliput. Osa ryhmästä lähti rinnenäyttöön, mutta jätimme sen väliin, koska meillä ei vielä ollut laskuvermeitäkään. Olimme päättäneet tälläkin kertaa jättää omat sukset ja laudat kotiin ja vuokrata täältä näihin mäkiin sopivaa kalustoa.

Sparin hinnat olivat melkoiset, mikä hillitsi ostohaluja.

Söimme aamupalan, teimme eväät ja olimme valmiit lähtemään mäkeen. Saimme Elämysmatkoilta lappusen, jolla olisi saanut Chamonix Sudin sisäpihan Intersportin välinevuokrasta 20 prosentin alennuksen. Teimme kierroksen liikkeessä ja päätimme vielä katsastaa keskustan liikkeiden valikoimaa. Kössi päätyi vuokraamaan Burtonin laudan lautoihin ja polkupyöriin erikoistuneesta putiikista. Kössi olisi halunnut hieman lyhemmän laudan, muttei siellä sellaista ollut.

Vuokraamon häiskä vakuuttelikin Kössin pidemmän laudan paremmuudesta Chamonix’ssa. Burtonin vuokra kuudelta päivältä oli 130 euroa ja Kössi joutui antamaan vakuudeksi liikkeeseen ajokorttinsa. Vuokraaja sanoi pelin olevan reilu, kun ajokortin saa takaisin lautaa vasten. Lauta olisi mahdollista vaihtaa toiseen kesken viikon, jos siihen ei olisi tyytyväinen.

Burtonin vuokra kuudelta päivältä oli 130 euroa ja Kössi joutui antamaan vakuudeksi liikkeeseen ajokorttinsa

Minä löysin itselleni sopivat sukset keskustan Intersportista, jossa 20 prosentin alennus ei ikävä kyllä ollut voimassa. He tarjosivat 180 cm pituisia Rossignolin Scratch BC –suksia, jotka toimisivat puuterin lisäksi myös kohtuullisesti rinteessä. Suksissa oli leveyttä reilusti myös siteiden kohdalla ja ne vaikuttivat parhailta vaihtoehdoilta tässä vaiheessa. Piti vaan toivoa, että sopivaa offaria olisi näille suksille tarjolla. Kuuden päivän vuokra näistä olisi kohtuulliset 98 euroa ja vakuudeksi riitti visan vinguttaminen tiskillä.

Hiki virtasi, kun olimme skibussin pysäkillä. Ajattelimme aloittaa ensimmäisen päivän vähän alemmilta alueilta, jotta tottuisimme ohueen ilmaan. Talven ensimmäisenä alppipäivänä ei vielä ole järkevää lähteä Vallée Blanchelle tai muualle melkein neljän kilometrin korkeuteen. Jäimme bussista Le Praz’ssa, josta nousimme hissillä La Flégèrelle (1877 m) hikoilemaan. Tässä vaiheessa reppu (1,4 kg) tuntui melkoisen painavalta selässä, kun siinä oli litra juotavaa, eväät, lapio, sondi, Canon EOS 20D –digijärjestelmä (770 g) ja EF-s 17-85 (475 g) sekä EF 100-400L (1380 g) –objektiivit. Reppu kaikkine välineineen painoi siis lähes 6 kg. Maisemat täältä olivat huikaisevat, koko Mont Blancin massiivi näkyi kirkkaassa kelissä hienosti. Kameralle oli töitä. Eipä sitä kannata tyhjän panttina raahata mäessä mukana. :D

Reppu kaikkine välineineen painoi siis lähes 6 kg.

Tässä vaiheessa huomasimme, että jotain oleellista puuttuu. Olimme molemmat unohtaneet aurinkorasvat huoneistohotelliin, eikä sellaisia myyviä putiikkejakaan tullut täällä vastaan. Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, niin ajattelimme pärjäävämme tämän päivän ilmankin, koska päivä oli ehtinyt jo kohtuullisen pitkälle aamun asioita hoidellessa. Emme viitsineet täältä asti enää käydä rasvoja hakemassa, koska siihen olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa.

Olimme molemmat unohtaneet aurinkorasvat huoneistohotelliin, eikä sellaisia myyviä putiikkejakaan tullut täällä vastaan.

Tästä kuvasta voi saada jonkinlaisen käsityksen Vallée Blanchesta. Hissi nostaa huiman korkeuseron alhaalta Chamonix’sta Plan de l’Aiguillen kautta ylös Aiguille du Midille. Täältä lähtee Euroopan pisin lasku (Ifyouski.com-sivuston mukaan), 22 km, kohti Mer de Glacea ja Montenversia. Jos lumitilanne sallii, niin Montenversista voi laskea vielä alas Chamonix’hin. Laskun pituus vaihtelee eri lähteissä, mutta pitkä se on joka tapauksessa ja kulkee koko matkan jäätiköllä, eikä ylhäältä lähde yhtään merkattua rinnettä tai reittiä. Tämän vuoksi onkin suositeltavaa ottaa opas tai paikat tunteva kaveri mukaan, jotta pääsee turvallisesti alas railojen ja serakkien lomasta.

Aiguille du Midi (3842 m), yksi korkeimmista hissiasemista Alpeilla. Zermattissa pääsee 57 metriä ylemmäksi 3899 metriin. Kommentteja korkeammista ylähissiasemista maailmalla voi jättää. :) Kuolemankävelyllä olevat ihmiset näkyvät kuvassa pisteinä. Kävely vie alemmaksi Vallée Blanchen lähtöpaikkaan, jossa sukset ja laudat voi laittaa kiinni. Kabiinihissi näkyy kuvassa nousevan ylös Midille. Aiguille du Midille on rakennettu ensimmäinen hissi jo vuosina 1924-1927. Kabiini oli maailman korkein siihen aikaan, mutta se suljettiin 1951. Hissi avattiin viiden vuoden jälleenrakentamisen jälkeen uudelleen 1955 ja on peruskorjattu täysin 1991. On siinä ollut rankka urakka reilu 50 vuotta sitten tehdä tuollainen laitos tuollaiseen paikkaan.

Vallée Blanche päättyy tänne Montenversiin (1913 m), jos lumitilanne ei salli matkan jatkamista laskemalla tästä vielä melkein kilometrin korkeuserometrin verran alas Chamonix’hin. Jos lunta ei ole, niin juna vie hissilipulla saman pätkän alas kaupunkiin.

Le Bréventin kabiinihissi. Tällä hissillä nousimme useammankin kerran ylös 2525 metriin. Lumi tuntui aluksi erittäin liukkaalle ja sitä ihmettelimme. Rinteiden ulkopuolella ei tuntunut niin liukkaalle, vaan erittäin lämmin keli oli sulattanut lunta ja välillä eteneminen oli kuin tervassa. Sellaisessa lumessa laskeminen on tosi raskasta, voimat loppuvat jaloista muutaman käännöksen jälkeen. Tuntuu ettei jaksa enää pystyssä pysyä. Vauhdin hillitsemiseksi on laskettava takaisin ylärinteeseen, koska suksia ei meinaa jaksaa vääntää millään poikittain. Tässä vaiheessa suksivalinta tuntui vähän kehnolta.

Maisemien katselu ja kuvaaminen tuntui nyt paremmalta, kuin liisterioffarien laskeminen. Etelärinteillä lumi ei ollut ihan turvallisimmillaan. Keltamustat ruutuliput liehuivat ja säätiedotuksessa sanottiin: ”Snowpack is weakly bonded.” Sen kyllä huomasi selvästi. Uusi lumi liukui aika helpon tuntuisesti kovemman kerroksen päällä.

Säätiedotuksessa sanottiin: ”Snowpack is weakly bonded”.

Tänään oli selkeä rinnepäivä, vaikka aluksi siihen sohjokumpareikkoon sai totuttautua leveiden puuteriläskien kanssa. Olo oli aluksi aika hutera löysien suksien ja painavan repun kanssa, mutta päivän mittaan tasapaino kehittyi ja reaktionopeuskin kasvoi, joten iltapäivällä uskalsi laskea rohkeammin. Keli oli kuuma ja takin tuuletusaukot saivat olla koko päivän auki. Hiki rupesi virtaamaan heti hotellista poistumisen jälkeen.

Hiki rupesi virtaamaan heti hotellista poistumisen jälkeen.

Iltapäivän lämmin paiste sai aikaan joitakin sohjovyöryjä. Ylhäällä rinnepatrolit pysäyttivät laskijat erääseen kohtaan mäkeä loppupäivästä, eivätkä päästäneet heitä siirtymäreitille ennen kuin ylhäältä oli lipunut pienen pieni sohjovyöry alas.

Länsi-Euroopan korkein vuori, Mont Blanc (4808 m) oli hieman pilvien peitossa, eikä sitä näkynyt juuri tämän enempää koko päivän aikana. Niin, tämä on siis tosiaan vaan Länsi-Euroopan korkein vuori. Euroopan korkeimman vuoren titteli kuuluu Elbrukselle. Kaukasuksella on 16 Mont Blancia korkeampaa huippua. Vielä matkaa varatessa minäkin pidin Mont Blancia Euroopan korkeimpana vuorena, mutta tämä Relaa.comin viestiketju sai mielen muuttumaan.

Euroopan korkeimman vuoren titteli kuuluu Elbrukselle.

Nestettä kului kuumassa ilmassa paljon. Aamulla ennen mäkeen lähtöä join pari litraa mehua ja mäessä litran lisää, eikä vessaan tarvinnut haikailla. Iltapäivällä nälkäkin rupesi kurnimaan ja popsittiin sitten täytettyjä ranskanleipiä auringon paisteessa, mikä ei ollut niin viisasta ilman aurinkorasvaa. Eipä sillä, aurinko oli tässä vaiheessa jo varmasti tehtävänsä tehnyt. :)

Naamaa rupesi vähän kuumottamaan ja lähdimme takaisin kaupunkiin jo ennen hissien sulkemisaikaa. Alhaalla ei juurikaan ollut lunta, joten palasimme Chamonix’hin Planpraz’n hissillä. Istuimme hetken South Barin terassilla, josta oli hienot näkymät Aiguille du Midille.

Suihkussa käydessä lämmin vesi tuntui naamassa polttavalle, eli se ei ollut hyvä merkki. Seuraavana päivänä saattaisi tuntua pahemmalta. Hissien sulkeuduttua Planpraz’n ympäristöön ilmestyi joukko varjoliitäjiä, joiden touhuja seurasimme parvekkeelta. Dakinen kalvohanskat tuoksahtivat päivän päätteeksi sen verran kirpeälle, että ne oli pestävä. Laitoin käsineiden sisään suihkusaippuaa ja täytin ne toviksi lämpimällä vedellä. Huuhtelun jälkeen puristin niistä ylimääräiset vedet pois ja laitoin kuivamaan tulikuuman patterin päälle.

Päätimme hakea Sparista ruokaa ja juomaa seuraavan päivän tarpeita varten. Kaupan hintataso vaan hillitsi enimpiä shoppailuhaluja. Kaupasta tarttui mukaan patongin lisäksi kassillinen selviytymistarvikkeita. Kössi sulautui patonkeineen jo hyvin ranskalaisten joukkoon. :D

Päivän illallistarpeet olivat Sparissa niin korkeissa hinnoissa, että ajattelimme mennä ravintolaan syömään. Lähdimme kävelemään kohti keskustaa ja päädyimme tähän meksikolaistyyppiseen ravintolaan. Ravintolassa ei ollut paljon asiakkaita, joten pöydän sai helposti. Annoksen hinta oli 11,70. Saimme eksoottiset kanat kohtuullisessa ajassa ja hyvältähän se maistui. Naamassa tuntui vaan kummaa kuumotusta. :D Illallisen jälkeen päivä alkoi olla pulkassa ja nestettä oli kulunut varmasti jo yli viisi litraa tässä vaiheessa. ;) Unta ei tarvinnut kauan houkutella.

Toinen laskupäivä Grands Montetsilla, maanantaina 27.3.2006

Tämä 2765 metrin korkeus jäi lopulta korkeimmaksi paikaksi matkan aikana. Aamulla naamassa tuntui kummaa kiristystä. Kössikin valitteli samaa vaivaa ja vedimmekin naamaan jotain yleisrasvaa ja ennen mäkeen menoa reilulla suojakertoimella olevaa aurinkorasvaa. Tänä aamuna meillä oli aamupalatarvikkeet jääkaapissa odottamassa, joten pääsimme mäkeen edellisaamua aikaisemmin. Emme olleet vielä opastoimistoihin yhteydessä, vaan päätimme lähteä tutustumaan Les Grands Montetsin pohjoisrinteille. Säätiedotuksen mukaan tänään nollarajan pitäisi tulla hieman alaspäin, mutta pilvisyys lisääntyisi.

Tämä 2765 metrin korkeus jäi lopulta korkeimmaksi paikaksi matkan aikana.

Vaikka hanskat olivat olleet koko yön kuumalla patterilla, olivat ne vieläkin märät. Minun piti ottaa täksi päiväksi käyttöön vanhat kunnon Rukan rukkaset, joilla tarkenisi tulipalopakkasissakin. Tänään oli eilistä paljon pilvisempää ja nollaraja oli tullut selvästi alemmaksi. Ilma ei ollut kuitenkaan kylmä. Maisemat Bochardilta olivat komeat, vaikka pilvet haittasivatkin näkyvyyttä. Alhaalla näkyy Mer de Glace –jäätikkö ja taustalla Aiguille du Midi (3842 m).

Laskimme aluksi tampattuja rinteitä, jotka olivat kovapohjaisia ja kohtuullisen vauhdikkaita. Täällä pohjoisrinteillä olosuhteet säilyvät parempina pidempään, kuin aurinkoon osoittavilla etelärinteillä. Pian siirryimme merkatuilta reiteiltä offareita katsastamaan. Edellisistä lumisateista ei ollut monia päiviä, mutta Combe de la Pendantin vieressä olevat pätkät olivat jo puhkilaskettuja. Lumi tosin oli vielä pehmeää ja saimme täällä muutaman hyvä laskun. Mittasin rinteen jyrkkyyden köyhän miehen inklinometrillä parista kohdasta, mutta siinä ei asteikko enää riittänyt. Se kun loppui 45:een, joten tämä mäki oli arviolta n. 50-asteinen. Pehmeällä alustalla se on laskettavaa. Jos suksien alla on jäätä, saa tällainen rinne jo polvet tutisemaan. :D

Pian siirryimme merkatuilta reiteiltä offareita katsastamaan.

Alempana oli jo reilummin lämpöasteita ja lumi kosteampaa, melkein sohjoa pysyen yhä laskettavana. Plan Joranin ja Pendantin välissä olevaan Coqsin metsikköön oli turvallista laskea. Se päättyi jonkinmoiselle tielle tai polulle, jota pitkin pääsi kävelemään hissille, lähti kumpaan suuntaan tahansa. Laskimme Mont Blancin puoleista reunaa kohtuullisen kauaksi, vaikkei sijainnista enää ollut niin tarkkaa havaintoa. Näimme kauempana hissin ja päätimme pitää tässä vaiheessa evästauon. Samalla tutkiskelimme rinnekarttaa ja yritimme päätellä, mikä hissi siellä vähän matkan päässä näkyi.

Tulimme siihen tulokseen, että näköpiirissä oleva hissi on Pendant, eli sen alapuolella ei enää olisi hissejä. Jos menisimme siitä ohi, joutuisimme laskemaan metsän ohi alas isommalle tielle. Hissille mennessä ei ollut pelkkää alamäkeä, vaan jouduimme haikkaamaan muutamia satoja metrejä upottavassa hangessa.

Päätimme lähteä tutkiskelemaan tässä vaiheessa Les Grands Montetsin toppia ja rikkomaan 3000 metrin rajan. Mutta eipäs se onnistunutkaan. GM:n hissi oli jäänyt jumiin ja kabiinit roikkuivat paikoillaan vaijerissa. Laskeskelimme aikamme Lognanilta lähteviä rinteitä, mutta kabiinit pysyivät sitkeästi paikoillaan ainakin tunnin. On siellä ylhäällä kopperosssa voinut olla melkoinen tunnelma tässä vaiheessa. :D Les Grands Montetsin toppihissi on yksityisessä omistuksessa, eikä sitä voi käyttää rajattomasti. Kuuden päivän Cham’Ski-passiin sisältyy kaksi nousua huipulle. Tätä hissiä emme päässeet itse kokeilemaan, mutta alempi kabiini oli ainakin melko vanhan näköinen.

Offareilla laskettelu tapahtuu omalla vastuulla, asiasta oli huomautuksia siellä täällä. Vakuutukset ja varusteet kannattaa kyllä tarkistaa ennen reissua, ettei tule sitten yllätyksiä. Normaalit matkavakuutukset eivät korvaa rinteiden ulkopuolella sattuneita vahinkoja. Asia kannattaa selvittää vakuutusyhtiöltä ja tehdä tarvittaessa muutoksia tai hommata toinen vakuutus, kuten me teimme. Myös kypärä, muut suojat, piippari, lapio ja sondi ovat tärkeitä varusteita, jotka saattavat pelastaa pahemmalta ja mahdollisesti välttyy asioinnilta lääkärissä ja/tai vakuutusyhtiössä.

Offareilla laskettelu tapahtuu omalla vastuulla.

Kohdeoppaamme Sanna lähetti tekstiviestin, että keli on muuttumassa huonompaan suuntaan ja käski käydä vielä ihastelemassa maisemia ylhäältä Aiguille du Midiltä. Lähdimmekin suunnistamaan takaisin Chamonix’hin, että ehtisimme viimeiseen hissinousuun. Matkanteko takaisin kylään kesti kuitenkin sen verran pitkään, että myöhästyimme ja Midillä käynti jäi tältä päivältä. Viimeinen nousu olisi ollut klo 15.30.

Kohdeoppaamme Sanna lähetti tekstiviestin, että keli on muuttumassa huonompaan suuntaan.

Emme ehtineet Midille, mutta menimme istumaan South Barin terassille Severin ja Topin seuraksi. Baari oli vielä kiinni ja porukka söi siinä omia eväitään ja juomiaan. Pian baarin ovet aukesivat ja terassilla omiaan nautiskelleet ihmiset häädettiin. Vähäinenkin lumi oli jo melkein sulanut Chamonix Sudin sisäpihalta. Jäljelle oli jäänyt vaan paljon koiran paskoja, joita sai varoa kävellessään. Täällä koiria ei pidetä hihnassa, vaan ne kulkevat omistajiensa näköpiirissä ihan vapaasti.

Luksusluukkumme sähköasennukset näyttivät mielenkiintoisilta. Lieneekö sähköturvallisuus ollut ihan kohdallaan, mutta kännykän ja kameran akut saatiin kuitenkin ladattua. :D Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo nälkä ja nahat rupesivat naamassa kiristämään siihen malliin, että oli lähdettävä shoppailemaan. Ennen lähtöä katselimme kaupungin karttaa ja mietimme, että mitähän apteekki mahtaa olla ranskaksi. Emme keksineet kysyimme tekstiviestillä oppaalta apteekin sijaintia. Kuulemma yksi pharmacie olisi Chamonix Sudin sisäpihalla ja lisää olisi keskustassa.

Mmietimme, että mitähän apteekki mahtaa olla ranskaksi.

Kauppaan mennessä näimme useammankin apteekin. Ilmeisesti täällä ihmiset telovat itseään keskimääräistä rantalomakohdetta enemmän ja niinkin monelle apteekille on tarvetta. :D Ne tunnistaa täällä vihreästä rististä. Menimme yhteen keskustan apteekeista ja pyysimme jotain linimenttiä palaneeseen naamaan. Saimme tuubin kortisonivoidetta ja toisen jotain muuta rasvaa. Keskustan iso ruokakauppa, SuperU, oli nyt avoinna ja siellä oli tosiaankin halvempaa kuin Sudin Sparissa. Täältä sai kaksi kassillista tavaraa samaan hintaan, kun Sparista yhden. Ostimme spagettia, jauhelihaa ym. ja teimme jauhelihakastiketta. Kuuma ruoka kuumotti palanutta naamaa syödessä. :)

SuperU:sta sai kaksi kassillista tavaraa samaan hintaan, kun Sparista yhden.

Sumussa laskemista, tiistaina 28.3.2006

Tiistaiaamu valkeni kosteissa merkeissä ja keli näytti parvekkeelta katsottuna ankealle. Sannan sääennuste piti paikkansa, eikä tuossa kelissä olisi kyllä asiaa Vallée Blanchelle. Niinpä meidänkään ei nyt tehnyt mieli opasta kysellä, koska näkyvyyttä ei ylempänä näyttäisi olevan nimeksikään. Mielessä oli käydä tämän matkan aikana Les Houchesissa, jossa olisi miesten maailmancupin syöksyrinne, Kandahar. Mutta alue on kohtuullisen alhaalla, joten luultavasti rinteet olisivat siellä pehmeässä kunnossa. Tämän vuoksi päätimme suunnistaa tänään uudelleen GM:lle. Lisäksi olisimme joutuneet ostamaan Les Houchesiin päivän hissilipun, koska se ei kuulu Cham’Ski-lipun piiriin, vaan on oma erillinen keskuksensa. Sinällään aika outoa, koska paikka on kuitenkin saman laakson alueella.

Dakinen hanskat olivat nyt olleet patterin päällä 1,5 vuorokautta ja vihdoinkin kuivuneet, joten ne sai vetäistä lähtiessä käsiin. :D Jos Chamonix’ssa (1035 m) satoi vettä, tuli sade täällä Argentieressa räntänä. Infotaulun keltamusta ruutulippu ilmoitti vyöryvaaran pysyneen ennallaan kolmosessa ja tuulen nopeus olisi ylhäällä 54 km/h. Lisäksi Aiguille du Midin ylempi kabiini oli suljettuna, joten Vallée Blanchelle ei olisi senkään puolesta päässyt.

Dakinen hanskat olivat nyt olleet patterin päällä 1,5 vuorokautta ja vihdoinkin kuivuneet.

Ylhäällä Bochardin maisemissa näkyvyys oli tosi huono ja laskeminen ei ollut siellä kovinkaan nautinnollista. Onneksi olimme laskeneet täällä eilen hyvällä näkyvyydellä. Muuten itsensä paikallistaminen olisi voinut tuottaa pieniä vaikeuksia. Näissä korkeuksissa sateet tulivat kunnon lumena, joten mäessä oli pehmeä kerros uutta ja pehmeää puuteria.

Tämän päivän parhaat laskut saimme ehdottomasti Coqsin metsässä, jossa huono näkyvyys ei haitannut kovin paljon. Uutta lunta satoi koko ajan ja se peitti hetkessä alleen vanhat laskujäljet. Kun söimme eväitä Plan Joranin ja Pendantin välisellä tiellä, keli alkoi kirkastua hieman. Päivän ainoa hetki, jolloin aurinko pääsi paistamaan pilvien lomasta. Päätimme lisätä naamaan uuden kerroksen aurinkorasvaa. :D Kirkkaampi hetki ei kestänyt kauan, vaan vuoret rupesivat jäämään sumun peittoon.

Uutta lunta satoi koko ajan ja se peitti hetkessä alleen vanhat laskujäljet.

Eväitä syödessä ehti tulla hieman vilu ja vielä kylmempi tuli Retour-Pendantin hississä, jossa yhdessä vaiheessa tuuli puhalsi suoraan alhaalta takin alle. Repusta piti kaivaa ylhäällä fleece ja vetäistä se päälle. Pysyttelimme pääasiassa metsikön suojissa, jossa näkyvyys oli avoimia paikkoja parempi ja omat liikkeet oli helpompi hahmottaa. Suksetkin rupesivat tuntumaan edellispäiviä paremmalta. Ne tökkivät eilen siihen malliin, että melkein kävin vaihtamassa ne toisiin.

Lumipeite paksuni tasaisesti päivän mittaan, minkä ansiosta mukavaa laskettavaa riitti koko päiväksi. GM:n toppiin emme tänäänkään päässeet, koska hissi sinne oli suljettu huonon näkyvyyden ja kovan tuulen vuoksi. Loppupäivästä nousimme ylös La Herselle (2595 m), jossa olikin melkoinen myrsky. Täällä fleece ei ollut ollenkaan liikaa ja takin tuuletusaukot piti laittaa kiinni. Täällä oleva kumpareikko ei ollut juuri eilistä parempi, kun tuuli oli puhaltanut irtolumet kovalta alustalta jonnekin kauaksi. Myrskytuuli paiskoi lunta naamaa sellaisella voimalla, että huppu oli vedettävä kypärän yli.

GM:n toppiin emme tänäänkään päässeet, koska hissi sinne oli suljettu huonon näkyvyyden ja kovan tuulen vuoksi.

Alempana Lognanin alueella oli parissa kohdassa hyvää puuteria, jota oli ilo laskea. L10-rinteen puolivälissä sekin mukavuus muuttui taas kumpareisemmaksi. Kypärän kestävyys joutui koetukselle, kun ylitin yhtä kumparetta huolimattomasti ja lensin takaperin kovaan lumeen. Vauhtia ei ollut mahdottomasti, mutta siinä tuli jonkinmoinen piiskaniskuefekti ja kypärästä kuului melkoinen rusahdus. Ilman kypärää se rusahdus olisi kuulunut takaraivosta, eikä sitten olisi varmaankaan ollut kovin hauskaa. Kypärästä huolimatta päässä tuntui hetken aikaa kummalta.

Vauhtia ei ollut mahdottomasti, mutta siinä tuli jonkinmoinen piiskaniskuefekti ja kypärästä kuului melkoinen rusahdus.

Vaatteet olivat päivän jälkeen päältä märät, mutta sisältä melkein kuivat. Ripustimme ne kämppään kuivumaan. Kuivauskaappi olisi ollut hyvä, mutta nyt piti tyytyä henkareihin, komeroon ja pikkuruiseen kuvaustelineeseen. Kuten vuorenrinteessä näkyvistä puista voi päätellä, nollaraja oli tullut päivän mittaan alemmaksi, mikä olisi laskemista ajatellen hyvä asia.

Meillä olisi illalla Elämysmatkojen fondue-illallinen Le Tetrasissa, mutta koska siihen olisi vielä monta tuntia aikaa, päätimme tehdä pienet makkaraperunat. Nälkä kurni jo tässä vaiheessa päivää. :) Kössin takana näkyvä laite ei ole mikrouuni, vaikka siltä näyttääkin. Se oli ihan tavallinen uuni ja grilli, jossa sitten ranskalaiset valmistuivat. Ihme, ettei tämä koppi ole vielä palanut. Uuni nimittäin lämpenee melkoisesti ja se on ahdettu ahtaaseen puuhyllyyn. Hyllyn yläpuolella oleva muovinen lusikkalaatikkokin oli kuuma kokkauksen jälkeen.

Ihme, ettei tämä koppi ole vielä palanut. Uuni nimittäin lämpenee melkoisesti ja se on ahdettu ahtaaseen puuhyllyyn.

Ehdimme kiertelemään Chamonix’n keskustassa ennen fondue-illallista. Naamaa kuumotti ennen ulos lähtöä aika lahjakkaasti ja siihen vetäisty apteekin voide sai naaman ”tuleen”. Vaikka Chamonix ei ole niin iso kaupunki, niin siellä on pienellä alueella merkkiliikkeitä joka lähtöön. Keskustassa ei ollut lunta missään ja kadut olivat siistissä kunnossa.

Naamaa kuumotti ennen ulos lähtöä aika lahjakkaasti ja siihen vetäisty apteekin voide sai naaman ”tuleen”.

SuperU, se isompi ruokakauppa, jossa kävimme taas ostoksilla. Valikoimat olivat paljon Sparia paremmat ja tavara reilusti halvempaa. Jos halusit penniä venyttää, niin täältä ei mitään pikkueriä kannattanut ostaa. Kun osti jotain tavaraa jättipakkauksen, niin se tuli tosi halvaksi. Pari jogurttipurkkia olisi maksanut yhteishinnaltaan paljon enemmän, kuin 1,5 kg pakki.

Chamonix’n hintaesimerkkejä:

• Jogurtti 12x125g 1,35€
• Nectar exoticue -nektari 1l 0,89€
• Nektari 1l Spar 1,95€
• Jus pomme –omenamehu 1l 1,05€
• Soijamaito 1l 1,30€
• Soijajogurtti 4 purkkia 1,90€ - 2,26€
• Ranskalaiset 600g 1,86€
• Vessapaperi 12 rullaa 1,12€
• 4 omenaa 1,65€
• Heineken 6-pack 6,61€
• Fanta 1,5l 1,69€
• After ski –tuoppi 6€
• Margariini 500g 0,62€
• Spagettikastike 1,34€
• Pringles 200g 1,93€

Keli muuttui, kun astuimme kaupasta ulos. Taivaalta rupesi tippumaan tiskirätin kokoisia räntähiutaleita ja niitä tuli paljon. Sade tuntui vaan yltyvän ja sisäpihan nurmikko rupesi muuttumaan valkoiseksi. Nollaraja vaikutti tulleen jo melkein Chamonix’n tasolle. :D

Ilta oli jo sen verran pitkällä, että oli aika lähteä nautiskelemaan fondue-illallista. :p Raclette eli rakletti oli meille uutta. Siinä raklettijuusto tuotiin pöydällä olevaan telineeseen, jonka lämpövastukset sulattivat juuston alla olevalle lautaselle. Siitä sitä sulaa juustoa sai poimia omalle lautaselle. Rakletin etupuolella ei ollut niin mukavaa, kun vastukset hehkuivat kohtuullisen kuumana. Topi ja Severi jättivätkin kuumat paikat myöhemmin paikalle tulleille tytöille. :D

Tässä padassa friteerasimme etualalla näkyviä lihapaloja. Fondue-illalliselle kannattaa varata aikaa reilusti. Ruokaa saimme niin paljon kuin vaan jaksoimme syödä. Kun lihat loppuivat, tarjoilijat toivat uuden satsin, joten kenellekään ei varmasti jäänyt nälkä.

Näillä naamavärkeillä olisi ollut tukala istua rakletin toisella puolella vastusten hehkuessa kuumana.

Aika meni nopeasti nautiskellessa ruuasta, viinistä ja seurasta. Koko aterian hinta oli 17 euroa, johon sisältyi puoli litraa viiniä tai muuta juotavaa. Voin suositella tätä. Topi järjesti tarinaa koko ruokailun ajaksi. :D Elämysmatkojen kohdeopas Sanna keräsi fonduekolehtia, mutta söimme ja juttelimme vielä puolisen tuntia tämänkin jälkeen. Sannan sääennuste ei luvannut keleihin pikaista kirkastumista. 2,5 tunnin jälkeen rupesivat jo ravintolaa sulkemaan ja poistuimmekin paikalta tyytyväisinä ja kylläisinä. :)

Koko aterian hinta oli 17 euroa, johon sisältyi puoli litraa viiniä tai muuta juotavaa.

Puuteripäivä Grands Montetsilla, keskiviikkona 29.3.2006

Kello soi seitsemältä ja taivaalta satoi vettä. Eilinen tälli oli jumittanut niskalihakset, eikä sängystä meinannut päästä ylös. Päätä oli tuettava käsin, muuten ei kärsinyt ylös nousta. Ulkona näkyvyyttä ei ollut nimeksikään ja jotenkin keli vaikutti superankealle. Kössi kävi hakemassa sisäpihan toiselta puolelta leipäkaupasta tuoreen patongin ja rupesimme aamupalle ja miettimään päivän kuvioita. Sade muuttui pikkuhiljaa rännäksi ja ajattelimme lähteä taas GM:lle. Toinen vaihtoehto olisi ollut Le Tour ja sieltä de Balmelle nousevat hissit. Sieltä olisi ollut mahdollista laskea seuraavaan laaksoon Vallorcineen Sveitsin puolelle. Ajattelimme, että se sijaitsee ehkä kuitenkin turhan alhaalla. Vuorilta rupesi kuulumaan jyskettä, kun patrolit räjäyttelivät vaarallisiin paikkoihin kertynyttä lunta.

Eilinen tälli oli jumittanut niskalihakset, eikä sängystä meinannut päästä ylös.

Pääsimme vihdoinkin skibussin pysäkille, jossa oli muitakin mäkeen menijöitä. Bussipysäkki oli lähellä, eikä takin alle ehtinyt höyryä kehittyä sinne kävellessä. :D Hissilippu oikeutti käyttämään laakson skibusseja rajattomasti. Busseissa oli ilmeisesti GPS:ään perustuva systeemi, joka ilmoitti aina seuraavan pysäkin puhuttuna ja tekstinä. Näin oikea pysäkki ei päässyt livahtamaan ohi. Joissakin busseissa oli yksirivistä tekstinäyttöä hienompi LCD-näyttö, jonka kartalta pystyi tarkistamaan bussin sijainnin. Näytöllä pyöri myös alueen säätiedotus. Prochain arrêt: Les Grands Montets.

Argentieressa satoi reippaasti pakkaslunta. Ihmettelimme, että miksi ihmiset seisoskelevat täällä ulkona. Mutta pian selvisi, että he jonottivat hissiin. Mäkeen menijöitä oli niin paljon, etteivät he sopineet sisään rakennukseen. Konkarit tiesivät, että tänään on juhlapäivä. Täällä ei näkynyt lapsiperheitä, eikä kapeita suksia. :)

Mäkeen menijöitä oli niin paljon, etteivät he sopineet sisään rakennukseen.

Kun alhaalla katseli ympärilleen, niin tuli aika jännä fiilis. Miten voikin yhden yön aikana tulla näin paljon uutta lunta. Tuossa on varmaan keskivertoisen keskisuomalaisen paikkakunnan koko talven lumisademäärä. :) Lumetulo jatkui yhä kiivaana ja lapio ei enää ollut kelvollinen työkalu terassinpitäjille.

Osa mahtavista jonoista alhaalla johtui siitä, ettei tuolihissi ollut käytössä. Kabiinin kapasiteetti ei riittänyt nostamaan sitä väkimäärää ylös vuorille. Onneksi tuolihissi avattiin ruuhkaa purkamaan ja nousimmekin sitten sillä Lognanille. Hississä tuli sellainen tunne mäkeen katsellessa, että miksi emme tulleet tänne aikaisemmin. Uutta lunta näytti olevan paikat pullollaan ja lisää tuli koko ajan kuin houkutellakseen siitä nautiskelemaan.

Plan Joranin ravintolan henkilökunnalla näytti olevan töitä, että saavat terassin avattua päivän aikana. Vaan eipä tällaisena päivänä kukaan tänne ehtisikään ennen hissien sulkemisaikaa. :D Vuorilta kuului yhä räjähdysten ääniä.

Nousimme Plan Roujonin hissillä ylös Marmottonsiin, josta aloitimme puuterin korkkaamisen kohti Coqsin metsikköä. Lumi oli jotain aivan uskomatonta! Tällaisesta lumesta olimme haaveilleet, mutta emme ole sellaista päässeet aikaisemmin laskemaan. Läskit, Rossignolin Scratch BC:t olivat tähän keliin juuri oikeat sukset. Niillä pääsi heti sisään näihin olosuhteisiin ja jo ensimmäisessä käännöksessä huomasi, että nyt vaan mennään ja nautitaan. Sukset lähtivät liitämään puuterin pinnalla jo hitaassa vauhdissa ja vauhdin kasvaessa meno oli vakaata. Jalkojen edessä liikkui ”kuutio” lunta käännösiin lähdettäessä. Tuntui, kuin pilvessä leijailisi! Hengitimme lunta! :D

Tällaisesta lumesta olimme haaveilleet, mutta emme ole sellaista päässeet aikaisemmin laskemaan. Tuntui, kuin pilvessä leijailisi! :D

Uutta lunta oli paljon, tosi paljon. Joka paikassa oli pehmeää, todella kevyttä puuteria ainakin puoli metriä, paikoin jopa metri. Ihmettelimme, ettei metsässä ollut kovin paljon väkeä. Mutta onhan täällä lääniä sen verran, että saa ne hissit jonkun aikaa väkeä nostaa ylös, ennen kuin tämä vuori täyttyy.

Joku viisas on joskus vääntänyt, että tämä on parasta, mitä housut jalassa voi tehdä. Ja Kössin ilme sen asian paljastaakin. :) Vaikka näkyvyys ei ollut hyvä, laskeminen oli silkkaa nautintoa. Edellisen kerran puuterilumi pölisi hengitykseen Abiskossa 2003. :) Käännöksissä lumi lensi pään yli, joten huppu oli vedettävä kypärän yli. Puuterilumi olisi mennyt muuten suoraan kauluksesta sisään.

Ttämä on parasta, mitä housut jalassa voi tehdä.

Tämä musta rinne, Remuaz, oli erittäin mukava pätkä, kun sitä peitti paksu puuteri. Rinteellä on pituutta vain 550 metriä, mutta korkeuseroa on 265 metriä, joten mäki on merkatuksi pätkäksi jyrkkä. Vauhtia siinä saa kerättyä helposti kotitarpeiksi, kuten pääsimme hissistä seuraamaan. Yksi tyyppi lähti ylhäältä tulemaan tikaten loivia käännöksiä erittäin kovaa vauhtia, kunnes matkanteko tyssäsi johonkin töyssyyn. Miekkonen tuli mäkeä alas tehden aika monta kuperkeikkaa, mutta sieltä se vaan nousi keräilemään kamppeitaan. Onneksi omat kokemukset tästä olivat positiivisempia. Lumentulo loppui ja näkyvyys oli hieman parempi, joten tässä mäessä pystyi etenemään reippaammin. Lasku oli lyhyt, mutta erittäin mukava. Käännökset rytmittyivät jyrkällä lähes automaattisesti lumen pöllytessä. :D

Jossain vaiheessa pilvipeite hieman rakoili, mutta aurinko ei ruvennut paistamaan. Nousimme Bochardille, mutta siellä näkyvyyttä ei ollut nimeksikään. Siellä ei ole mitään kiintopisteitä ja kun rinteen pintaa ei pystynyt erottamaan, oli laskeminen hankalaa. Puuterikerros oli siellä kyllä niin paksu, että hauskaa kuitenkin riitti. Kun sellaiseen puuteriin sattuu kaatumaan, niin sieltä on hankala nousta ylös. Ei ole mitään, mistä ottaa tukea. Käsi vaan uppoaa pohjattomalta tuntuvaan pehmeään lumeen. Tänään ei ollut väliä, laskiko rinteessä vai rinteen vieressä, puuteria oli molemmissa tapauksissa riittävästi. ;)

Jos kaatuessa ei mitään satukaan, voi ongelmia tulla, jos sukset irtoavat ja painuvat lumen sisään. Niitä voi olla hankala löytää. Hissistä näimme yhden tapauksen, jossa kaverin matka päättyi lumen alaiseen kiveen ja pienen kuperkeikan aikana suksi irtosi, lensi kaarella ja sukelsi hankeen. Kun itse ei näe, minne suksi lentää, on sitä hankala löytää sen jälkeen. Mäessä tulikin päivän mittaan pari yksisuksista laskijaa vastaan.

Jossain Arollesin maisemissa mäki hävisi yllättäen toisen suksen alta ja seuraava havainto oli, että sitä tullaan nyt selällään ja pää edellä alas jostakin. Onneksi alastulo oli pehmeä, eikä siinä käynyt mitään. Toinen suksi tosin jäi hangen uumeniin ja sitä sai sieltä jonkun tovin etsiä. Harmaa keli teki tepposensa. Vaikka rinteen pinta kuitenkin erottui jotenkin, tuli noin kolmen metrin droppi täytenä yllätyksenä, joten tällaisessa kelissä saa olla tarkkana.

Noin kolmen metrin droppi täytenä yllätyksenä, joten tällaisessa kelissä saa olla tarkkana.

Harmaassa kelissä on mukavinta laskea sopivan harvassa metsikössä, jossa oman vauhdin ja rinteen pinnanmuodot huomaa avointa aluetta ratkaisevasti paremmin. Minulle sattui täällä vielä yksi pannutus. Oli tarkoitus laskea kiven päältä pikkuruinen droppi, mutta sukset tarttuivat kiveen kiinni ja sitä tultiin nenälleen hankeen. Oli ainakin Kössillä hauskaa. :)

Chamonix on yksi niistä paikoista, joissa offarilaskijat viihtyvät. Niinpä jo iltapäivän puolella kaikki hisseiltä saavutettavat siivut oli laskettu puhki. Hyvää laskettavaa kuitenkin vielä löytyi paikoin. Todennäköisesti haikkaamalla olisi ollut tarjolla mukavia laskuja vielä vaikka millä mitalla. Vuoristo-opaskin jäi vielä ottamatta, joka olisi varmasti löytänyt neitseellistä lunta tässä vaiheessa korkattavaksi.

Iltapäivän puolella kaikki hisseiltä saavutettavat siivut oli laskettu puhki.

Onneksi aamulla tuli kiskottua fleece-housut kuorihousujen alle. Tänään niille oli käyttöä, kuten myös fleece-takille. Varsinkin tämä paikka sai ihon kananlihalle hississä. Retour-Pendantin tuolihissi oli jostain syystä erityisen hankala. Lähtöpaikka oli jäinen ja siitä meinasi väkisin liukua ohi. Tuoli tuli vauhdilla ja istuimme lähdössä vuorotellen toistemme reppujen päälle.

Tänään olimmekin mäessä hissien sulkemisaikaan asti ja mikäs oli ollessa. Tämä oli varmasti paras laskupäiväni, vaikkei näkyvyys ollut kaksinen. Tällaisesta puuterilumesta ei joka reissulla pääse nauttimaan. Pummit on sitten asia erikseen. :) Jos aurinko olisi paistanut, päivä olisi ollut täydellinen. Mutta ilman aurinkoakin mieli oli hyvä ja päivä oli pelastanut reissun. :D

Tällaisesta puuterilumesta ei joka reissulla pääse nauttimaan.

Ilmeisesti nuo hassut ilmestykset olivat brittejä, joilla oli omat after ski –temmellykset. Vai lienevätkö olleet vasta before ski:tä viettämässä. :D Tätä näkyä jatkui pitkin iltaa Chamonix Sudin sisäpihalla

Viikko oli jo sen verran pitkällä, että oli aika kirjoitella kortit ja laittaa ne postiin. Päätimme jättää kokkauksen tänään väliin ja käydä nautiskelemassa hienon päivän päätteeksi ravintolan antimia. Le Tetrasin tex-mex –buffet (15€) alkoi kasilta, joten ehdimme vähän hengähtää ennen syöntiä. Buffet oli erittäin hyvä, eikä mahasta kuulunut murinoita sen jälkeen. Naamaa vielä kyllä kuumotti ja ihoa kiristi.

Viereisen pöydän (yllättäen) ruotsalaispariskunta oli lähdössä seuraavana päivänä Mont Blancin taakse. Viikon hissilipulla sai laskea Italian Courmayeurissa päivän, joten mekin rupesimme miettimään sitä vaihtoehtoa. Kelit saattaisivat nyppylän takana olla paremmat. Säätiedotus kun ei luvannut Chamonix’hin selkenevää, joten vieläkään ei ollut toiveita päästä Aiguille du Midille. Houkuttelimme Topia ja Severiäkin mukaan Courmayeriin.

Viikon hissilipulla sai laskea Italian Courmayeurissa päivän.

Vesisateessa hikoilua, torstaina 30.3.2006

Herätys klo 6.30. Ulkona sataa vettä ja on niin ankean näköistä, ettei viitsisi sängystä nousta. Eipä meinannut kyllä päästäkään, kun niskalihakset olivat vielä niin veltot tiistaisen mällin jäljiltä. Severi ilmoitteli, etteivät lähde mukaan, kun matkustamista on muutenkin paljon. Me popsimme aamupalan ja vääntäydyimme liikkeelle.

Courmayeuriin menevä bussi lähtisi rautatieaseman edestä ja me ajattelimme olla ovelia ja mennä sinne skibussilla. Skibussia saikin odotella tovin, kun edellinen ehti mennä juuri ennen kuin ehdimme pysäkille. Skibussi ei ajanutkaan rautatieaseman kautta mennessä, vaan se lähti suoraan Argentiereen. Kävimme tekemässä ylimääräisen mutkan Les Grands Montetsin pysäkillä ja tulimme samalla bussilla takaisin, jolloin se pysähtyisi rautatieaseman kohdalla. Severi soitti, että lähtisi sittenkin mukaan, joten ajoimme bussilla takaisin Aiguille du Midin pysäkille. Tullessa huomasimme, että rautatieasema onkin kävelymatkan päässä, eli turhaan olimme ajelleen bussilla edestakaisin. :) Severi tuli Midin hissille, josta lähdimme kävelemään kohti rautatieasemaa.

Onneksi vettä ei enää satanut. Menimme asemalle takakautta ja kysyimme sieltä, että mistä ne Courmayeurin bussit lähtevät. Pysäkin sijainti selvisi. Selvisi myös, että passien on oltava mukana, koska matkalla ylitetään raja. Minulla ja Kössillä oli passit mukana, koska AACUK:n vakuutuksen voimassaolo sitä edellyttää, mutta Severin passi oli hotellilla. Niinpä Severi lähti juoksemaan takaisin hotellille ja me jäimme selvittelemään, että milloin seuraava bussi lähtisi Courmayeuriin. Edellinen bussi oli lähtenyt varttia aikaisemmin ja seuraava lähtisi vasta iltapäivällä. Meidän Courmayeurin reissu näyttikin kariutuvan siihen tämän päivän osalta.

Soitin Severille, ettei takaisin tarvinnut juoksujalkaa tulla. Päätimme suunnistaa rautatieasemalta jälleen Les Grands Montetsille. Keli oli kosteahkon oloinen, mutta nousimme hissillä ylös katsomaan tilannetta. Lognanilla oli harmaata ja lumi sohjoa. Vettä satoi, eikä hissiin ollut jonoja. Nousimme kuitenkin gondolilla Bochardille, jossa oli kunnon myrsky. Tuuli niin, että melkein tukka lähti. Täällä lämpötila oli sentään pakkasen puolella.

Tuuli niin, että melkein tukka lähti.

Juttelin erään englantilaisen miehen kanssa ylähissiasemalla. Hänellä oli samanlainen digijärjestelmä kuin minullakin ja mukana oli koko kuvausarsenaali. Tämän kamerareppu pullotti L-sarjan objektiiveja. Todettiin tämän kelin laittavan kaluston koetukselle ja hän esittelikin huurussa olevaa objektiivia. Aika turhaa tässä kelissä on kyllä kantaa mukana mitään telezoomia.

Lumi oli ylhäällä vielä aika hyvää laskettavaksi, vaikka tuuli oli sitä juoksuttanut. Näkyvyys oli täällä taas sitä luokkaa, ettei paljon suksen kärkiä pidemmäksi näkynyt. Lunta satoi vaakatasossa lisää, mutta hieman alempana näkyvyys vähän parani ja pääsimme parissa kohdassa lunta pölläyttämään. Oli huisin näköistä, kun Severi veteli kapeilla suksillaan menemään sukset kärjet kohti taivasta. :D

Näkyvyys oli täällä taas sitä luokkaa, ettei paljon suksen kärkiä pidemmäksi näkynyt.

Nollaraja oli noussut jälleen korkealle ja lumisade muuttui vedeksi jo jossain 2500 metrin alapuolella. Sen jälkeen laskeminen alkoi tökkiä ja olosuhteet muistuttivat jo sunnuntaita. Toinen mäki laskettiin Coqsin metsikössä, mutta sielläkään olosuhteet eivät olleet kovin otolliset, eikä suksia tahtonut saada taipumaan haluttuun suuntaan. Yksi mukava droppi tuli laskettua. Kössi ja Severi katselivat alhaalta, ettei edessä ollut mitään esteitä ja sieltä tultiin. Tällä kertaa ei tarvinnut droppailla nenilleen tai päälleen, vaan puskien välistä löytyi selvä reitti. :D Severiä vilustutti, joten kävimme lämmittelemässä Lognanin rinneravintolassa. Severi ei enää lähtenyt mäkeen, eikä olosuhteet kyllä meitäkään houkuttaneet. Päätimme laskea kuitenkin vielä yhden mäen ja lähteä sitten kämpille huilimaan.

Tuuli yltyi ja heilutti kondolia välillä rajusti. Söimme eväät hississä ja ajattelimme laskea suoraan Pendantin hissin ohi metsän läpi alas tielle. Olimme nähneet suksenjälkiä edellisinä päivänä sinne, joten arvelimme sieltä löytyvän laskettavan reitin. Pendatin korkeuksilla lumi oli puolisohjoa ja sukset liimautuivat siihen kiinni. Se söi voimia, eikä käännöksiä tahtonut päästä aloittamaan millään.

Olimme nähneet suksenjälkiä edellisinä päivänä sinne, joten arvelimme sieltä löytyvän laskettavan reitin

Kun pääsimme metsään, niin siellä viimeisetkin laskunautinnot karisivat. Vettä satoi, lasit menivät huuruun, puustoa oli yhä tiheämmässä ja mäki jyrkkeni reippaasti. Lasit oli kuitenkin pidettävä päässä, koska risukossa olisi kuitenkin jokin paju iskenyt silmään. Lehtipuista valuvan sadeveden mukana suuhun tuli oikein kitkerät aromit. Parissa paikassa sai katsoa tarkkaan, että mistä välistä sitä mahtuu suksien kanssa etenemään. Käännökset puiden vierestä piti miettiä etukäteen ja paino oli muistettava pitää etuläpällä. Yhdessä käännöksessä sitten paino ei ollutkaan tarpeeksi edessä ja meinasin kaatua holtittomasti mäkeen. Sain onneksi heitettyä sukset jyrkällä alamäkeen paksun puun eteen, johon vauhti tyssäsi. Sauva tippui siinä rytäkässä, mutta se löytyi kuitenkin pienen etsiskelyn jälkeen. Sitä ei vaan meinannut pystyä poimimaan pari metrin päästä, oli siinä sen verran ahtaat paikat. Tällaista ”pujottelua” sai harrastaa tovin jos toisenkin, ennen kuin olosuhteet vähän helpottuivat.

Sain onneksi heitettyä sukset jyrkällä alamäkeen paksun puun eteen, johon vauhti tyssäsi.

Lopulta pääsimme jollekin tien tapaiselle ja laskimme sitä pitkin. Lumi rupesi loppumaan ja parissa paikassa piti kävellä. Siinä sai suksen ja laudan pohjat maistella hiekkaa muutamassa kohdassa. Lopulta päädyimme Le Lavancherin kylään, jossa joku paikallinen neuvoi meille reitin alas päätielle. Hän oli juuri lähdössä miehensä kanssa autolla liikenteeseen ja sanoi, että ottaisi meidät kyytiin, muttei autoon nyt mahtunut. Eipä sitä likomärillä kamppeilla olisi kyllä kehdannut Alfan penkkejä mennä likaamaan. :) Kävelimme serpentiinitietä alas isolle tielle ja siellä olevalle skibussin pysäkille. Kamppeet höyrysivät kuin turkkilainen sauna.

Kamppeet höyrysivät kuin turkkilainen sauna.

Skibussi tuli ja pääsimme likomärkinä takaisin hotellille ajateltua myöhemmin. Vaatteet kastuivat ulkopuolelta vesisateen vuoksi ja sisäpuolelta hikoamisen johdosta. Näin märkiä vaatteita emme olleet vielä joutuneet kuivaamaan tämän reissun aikana ja vähän epäilytti, että ehtivätköhän ne kuivaa tässä homekopperossa aamuun mennessä. Kylläpä suihku teki hyvää päivän seikkailujen jälkeen. Nyt olisi ollut hienoa mennä saunaan, mutta sellaista ei ollut tässä luukussa.

Ensimmäiset talviolympialaiset pidettiin Chamonix’ssa vuonna 1924. Olisi ollut mukava käydä katsomassa Musée Alpin de Chamonix -museon sisältöä, mutta aikaa siihen ei ollut. Jos paluumatka olisi onnistunut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Superfastilla, olisi sinne ehtinyt hyvin vielä lauantaina.

Kiertelimme kylillä ja katselimme tuliaisia. Chamonix-aiheinen t-paita piti tietenkin ostaa, jollaisia täältä sai 19 eurolla. Karkkikaupassa oli kalliita käsintehtyjä makeisia. Pikkusisko sai tuollaisen pikkuruisen karkkipussin. Isompi pussi olisi vetänyt budjettiin 30 euron loven. 60 eurolla olisi irronnut rasiallinen konvehteja. :) Koska meillä oli vielä jotain ruokaa kaapissa, päätimme ostaa siihen vähän lisuketta ja syödä tänään kämpillä. Teimme taas perinteistä omatoimialppisapuskaa, eli ranskikset, spagettia ja jauhelihakastiketta. :) Jämistä ja uusista lisukkeista sitä tulikin sellainen annos, ettei nälkä kyllä jäänyt vaivaamaan. Niskalihakset olivat vieläkin niin jumissa, että päätä joutui käsin tukemaan sänkyyn mennessä. Onneksi se ei muuten haitannut elämää. Unta ei tarvinnut pitkään houkutella sateen ropisteltua ulkona.

Niskalihakset olivat vieläkin niin jumissa, että päätä joutui käsin tukemaan sänkyyn mennessä.

Italian visiitti, perjantaina 31.3.2006

Kello oli tänäänkin soimassa 6.30. Niskat olivat yhä jumissa ja sängystä nouseminen teki kipeää. Söimme aamiaisen pikana, että ehtisimme Courmayeurin bussiin. Jätimme eväsleivät tekemättä, koska ajattelimme käydä siellä syömässä. Kun Italiaan ollaan menossa, niin onhan se paikallista pizzaa maistettava. :)

Fleece, joka yleensä kuivaa hetkessä, oli vieläkin hieman kostea eikä sitä voinut sen vuoksi laittaa reppuun kameran viereen. Koska Courmayeurin säästä ei ollut tietoa, piti fleece laittaa varmuuden vuoksi päälle. Chamonix’ssa ripotteli hieman vettä, joten huonompaa tuskin olisi vuoren takana luvassa. Meno-paluu Courmayeriin maksoi 18 euroa ja paluuaika piti päättää lippua ostettaessa. Iltapäivällä sieltä tulisi kaksi bussia, toinen jo kahden maissa ja toinen viiden jälkeen. Päätimme valita sen aikaisemman vuoron, että ehtisimme vielä siivota kämpän.

Chamonix’ssa ripotteli hieman vettä, joten huonompaa tuskin olisi vuoren takana luvassa.

Bussikuski tuli paikalle hieman myöhässä. Matkustajia ei ollut paljon, joten tilaa oli runsaasti. Serpentiinitie kiemurteli Mont Blancin sivua harmaassa kelissä ennen tunneliin ajamista. Tunnelissa oli hätäpuhelimia ja –poistumisteitä tiheässä, mikä onkin tärkeää, jos täällä sattuisi onnettomuus. Vuonna 1999 tässä tunnelissa kuoli 39 ihmistä kuorma-auton sytyttyä tuleen. Ilmaista lystiä tunnelin läpi ajaminen ei ole, edestakainen matka henkilöautolla maksaa lähes 40 euroa.

Reilun 11 kilometrin jälkeen tunnelin päässä näkyi valoa, mutta ei siellä aurinko paistanut. Italian taivas oli aivan yhtä harmaa, kuin Ranskan puolellakin. Se vähän masensi mieltä. Courmayeurin (1224 m) rakennukset näyttivät vanhoilta ja monien kattojen rakennusmateriaalina näytti olevan kivi. Maisemassa ei näkynyt lunta ollenkaan, eikä linja-autoasemalla näkynyt yhtään laskuvermeisiin sonnustautunutta ihmistä. Yksi iso hissi sentään näkyi, muttemme tienneet, mistä sen ala-asema löytyisi.

Italian taivas oli aivan yhtä harmaa, kuin Ranskan puolellakin. Maisemassa ei näkynyt lunta ollenkaan.

Linja-autoasemalta saimme selville, että skibussi kulkee ja sillä pääsee Courmayeurin kabiinihissille ilmaiseksi. Courmayeurin skibussit olivat ankeamman oloisia, kuin Mont Blancin toisella puolella. Niissä tuntui kuitenkin olevan ilmajousitus. Bussi ajeli tovin ylämäkeen ja hissille ei ollut loppujen lopuksi pitkä matka.

Lippuluukulla saimme Cham’Ski-lippua vastaan Courmayeurin päivän lipun. Täällä hissiliput olivat vanhanaikaisia jojolippuja. Eipä meillä tietenkään jojoja mukana ollut, joten lippu piti ripustaa mukana tulleeseen naruun. Sen verran heiveröiseltä se vaikutti, ettei sitä uskaltanut jättää tuuleen heilumaan. Courmayeurin kabiini oli todella suuri ja siihen mahtui peräti 133 ihmistä. Kabiinin täyttyminen kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoi matka yli kaupungin. Hississä eräs newyorkilainen kaveri tuli juttusille.

Ylhäällä Plan Checrouitissa (1702 m) oli jo enemmän talvi, kuin alhaalla kaupungissa. Lumi oli vaan melkoista sohjoa ja seuraavalle hissille piti haikata muutama hetki. Kävin ostamassa vuokraamosta purkin pikavoidetta liisterilumen pelossa. Ennen nousua ylemmäksi voitelimme vermeet valmiiksi viimeisen päivän laskuja varten.

Aurinko rupesi paistamaan ja sehän veti naaman hymyyn. Hissi oli tosin jostain puusuksien aikakaudelta. Kopperon ulkopuolella olevaan telineeseen ei saanut lautaa kiinni, eivätkä läskit puuterisuksetkaan siihen olleet oikein käypäiset. Hissipoika tuli ja laittoi sukset kumilenkillä kiinni ulos, joten niitä ei sentään tarvinnut ottaa kondoliin sisälle.

Aurinko rupesi paistamaan ja sehän veti naaman hymyyn.

Naamassa iho ei enää kiristänyt, vaan palanut nahka alkoi putoilla palasina pois. Nyt olimme muistaneet ottaa aurinkorasvat mukaan mäkeen. :D Kun pääsimme hissistä ulos Col Checrouitille (2256 m), hymy leveni entisestään. Täällä oli pakkasta ja lumi tuntui hyvältä. Viimeisetkin pilven rippeet katosivat taivaalta ja päivä vaikutti alkavan mukavissa merkeissä. :) Olisimme nousseet heti ylös Arpille, mutta Youlan hissi oli suljettu. Meille sanottiin, että se avataan parinkymmenen minuutin päästä. Päätimme laskea yhden mäen odotellessa Youlan hissin avautumista. Rinne numero 23 Bertolinin hissille oli mukavan vauhdikas, eikä siellä ollut ruuhkaa.

Täällä oli eri meininki, kuin Chamonix’ssa. Rinteiden vieressä oli lähes korkkaamatonta puuteria. Se ei tuntunut houkuttelevan juuri ketään ja oli aika kumma olo mennä sitä laskemaan. :D Vaikka pinta oli hieman sohjoutunut, oli lumi kuitenkin hyvää, ei mitään liisteriä. Lieneekö pikavoiteella ollut vaikutusta tähän asiaan.

Rinteiden vieressä oli lähes korkkaamatonta puuteria. Se ei tuntunut houkuttelevan juuri ketään.

Auringon viimein ruvettua paistamaan, kameraa ei meinannut millään malttaa laittaa reppuun. Kuvattavaa tuntui olevan joka suunnalla, minne vain katseensa siirsi. :D Jos tämä Checrouitin hissi oli ikivanha, niin Bertolinin tuolihissi oli sitten uudempaa kalustoa. Vaikka aurinko paistoi, niin hississä olisi ollut kuomulle käyttöä. Vaijerista tippui koko ajan vettä ja vaatteiden ulkokerros oli ylhäällä litimärkä.

Ylhäällä selvisi, miksi Youlan hissi oli suljettu. Youlan rinteen vierestä rupesi kuulumaan ja näkymään räjäytyksiä. Patrolit yrittivät panoksilla vyöryttää vaaralliseen paikkaan kertynyttä lunta pois. Sitä jäimme ihmettelemään, että millä ne panokset on tuonne rinteeseen käyty asettamassa, vai ammutaanko sinne kranaatteja jollakin heittimellä. Täällä ylhäällä lumesta ei ainakaan voinut sanoa, että ”Snowpack is weakly bonded”, kuten Chamonix’ssa ensimmäisenä päivänä. Tarvittiin kymmenkunta pommia, ennen kuin ne viimein laukaisivat vyöryn liikkeelle.

Patrolit yrittivät panoksilla vyöryttää vaaralliseen paikkaan kertynyttä lunta pois.

Menimme nyt uudelleen pyrkimään Youlan hissiin, mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Sama newyorkilainen kaveri, jonka tapasimme aamulla isossa kabiinissa, oli nyt täällä pyrkimässä myös Cresta Youlalle. Remy oli yksin mäessä ja lyöttäydyimmekin yhteen. Hissin ovet pysyivät vielä suljettuina. Hissioperaattorit puhuivat vähän hoono englanti, mutta Remy osasi italiaa, joten käytimme häntä välillä tulkkina. :D Vanhalle viinalle haiseva hissimies vei meidät ison rinnekartan eteen ja selosti silmät pyöreinä Tarzan-englannilla ja elekielellä, ettei rinteiden poikki pidä missään nimessä laskea. Siellä oli kuulemma rotkoja ja meidän tulisi laskea vain alamäkeen valitsemaamme rinnettä.

Vanhalle viinalle haiseva hissimies vei meidät ison rinnekartan eteen ja selosti silmät pyöreinä Tarzan-englannilla ja elekielellä.

Touhu vaikutti jotenkin mystiseltä, mutta vihdoinkin meidät päästettiin hissiin. Kabiini oli tosi vanha, paljon vanhempi kuin Les Grands Montetsilla. Hississä olimme vain me kolme hissikuskin lisäksi. Olisimme nousseet Cresta Youlalta (2624 m) suoraan Cresta D’Arpille, muttei meitä laskettu sinne. Arpin hissin kuski kysyi, että olemmeko olleet täällä aiemmin. Hän kertoi eri reittivaihtoehdoista. Olisimme voineet lähteä tältä hissiltä suoraan mäkeen tai sitten nousta ylös Arpille, josta voisimme lähteä joko oikealle tai vasemmalle, molemmat merkkaamattomia laskuja.

Rinnekartasta katsottuna vasen reitti, The Arp, olisi pidempi (12 km), mutta samalla vaativampi ja siellä olisi suurempi mahdollisuus eksyä. Reitillä on myös useampi haara. Toinen vaihtoehto olisi lähteä oikealle Arp Vieillen suuntaan. Tämä olisi lyhempi reitti, eikä siellä olisi niin suuri eksymisen mahdollisuus. Meitä ei kolmestaan kuitenkaan nostettu Arpille, vaan meidän piti odotella, että tänne tulisi lisää väkeä. He eivät varmaan luottaneet, että olisimme selviytyneet tällä porukalla takaisin ihmisten ilmoille. Remy jutteli tovin hissioperaattorin kanssa italiaksi ja pian väkeä tulikin lisää.

Jos Youlan kabiini oli vanha, niin Arpin hissi oli varmasti samalta aikakaudelta. Kabiini natisi ja vaikutti vähän epäilyttävälle, mutta ylös vaan pääsimme. Hissikuski kertoi ja näytti vielä, mistä eri reittivaihtoehdot lähtevät ja minne ne päätyvät. Koska kukaan porukasta ei ollut ennen ollut täällä, eikä kukaan tuntenut reittiä, päätimme lähteä oikealle Arp Vieilleä kohti. Tätä reittiä laskemalla meillä olisi vielä mahdollisuus ehtiä aikaisempaan iltapäivän bussiin.

Remy kertoi, että täällä oli satanut edellisenä yönä lunta. Se oli peittänyt vanhat jäljet täydellisesti, eli jäljistäkään ei voinut päätellä oikeaa reittiä. Ja vanhoihin jälkiinhän ei saisikaan luottaa, mutta koskematon puuterikerros kyllä meille kelpasi. :D Remyllä näytti välillä olevan hienoisia hankaluuksia kapeiden suksiensa kanssa, mutta hyvin se veti niillä. :)

Vanhoihin jälkiinhän ei saisikaan luottaa, mutta koskematon puuterikerros kyllä meille kelpasi.

Kello oli jo vaikka mitä, mutta puuteri oli yhä korkkaamatta. Täällä offarilaskeminen ei näyttänyt olevan tosiaankaan kovin suosittua ja sehän sopi meille. :D Puuteri ei ollut läheskään niin syvää kuin Chamonix’ssa keskiviikkona, mutta aurinkoinen keli sai sen tuntumaan hyvältä. Mukavan laskun päätteeksi oli haikattava pikkupätkä. Nämä viimeksi mukaan tulleet ihmiset olivat kai ruotsalaisia ja kolmas oli Italiasta.

Seuraava veto oli varjoisalla rinteellä, jonka lumi oli vielä hyvää, ilmavaa pakkaslunta ja sitä tuntui olevan tässä kohtuupaksu kerros. :D Jyrkkyyttä oli mukavasti vauhdikkaaseen pöllyttelyyn. Rinteen jyrkkyyttä voi hieman päätellä rinnettä alas vierineiden kokkareiden jättämistä jäljistä. :) Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme piirtämään puhtaan valkoiseen lumeen omat nimimerkkimme. :D

Aurinko paistoi lämpimästi ja se myös lämmittää vuoria ja siellä olevaa lunta, joka tulee vetisemmäksi ja raskaammaksi. Etelänpuoleisella lähes pystysuoralla seinällä käynnistyi luonnollinen vyöry, jonka mekastus ei lakannut. Vyöry oli suhteellisen kaukana, mutta sen ääni kuului selvästi. Lähempänä ääni muistutti hieman ukkosta.

Tällä offarireitillä oli mukavia ja vauhdikkaita pätkiä, joiden lomassa jouduimme hieman haikkaamaan. Ulkomaalaisryhmä ei ollut varustautunut tällaiseen retkeen kovinkaan hyvin. Heillä ei ollut edes rinnekarttoja ja pyysivät minulta kartata lainaksi. Sitten he suunnistivat eteenpäin, kun me jäimme hetkeksi kuvia näppäilemään. Sukset pelasivat täällä kuin unelma, eikä niissä tuntunut mitään epämääräistä. Edellisellä reissulla käytössä olleilla Salomon Screameilla tässä ei luultavasti olisi uskaltanut painaa menemään yhtä antaumuksella, kuin näillä leveillä Rossignoleilla. Pienet patit siellä, täällä lumen alla eivät aiheuttaneet mitään hämminkiä ja suksiin pystyi luottamaan joka käännöksessä. Ilme kertoo yhdestä reissun parhaista laskuista olevan menossa :D

Suksiin pystyi luottamaan joka käännöksessä.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, kuten tämäkin lasku. Gabriele ja ruotsalaiset huusivat alempaa, että älkää laskeko tänne! Siellä oli kuulemma jonkinmoinen pudotus tai rotko edessä. Emme käyneet paikkaa lähempää sitten katsomassa, vaan rupesimme suunnittelemaan seuraavaa siirtoa.

Siellä oli kuulemma jonkinmoinen pudotus tai rotko edessä.

Katselimme rinnekarttaa ja tulimme siihen tulokseen, että olemme laskeneet liian suoraan alas. Meidän olisi pitänyt kiertää paljon kauempaa, jotta olisimme pysyneet punaisella katkoviivalla. Päätimme lähteä haikkaamaan takaisin tulosuuntaan, jotta pystyisimme suunnittelemaan uutta reittiä alas laaksoon. Ruotsalaiset vaikuttivat vähän epätoivoisilta. Nyt muiden varusteet vaikuttivat vielä köykäisemmiltä, koska muilla ei ollut edes reppuja mukana naista lukuun ottamatta. Meillä oli repussa juomista ja taskussa energiapatukoita. Laskuvermeet saimme reppuun kiinni, joten haikkaaminen jyrkkään ylämäkeen ei ollut mitenkään ylivoimaista, vaikka hanki upotti parissa paikassa vyötäröä myöten. Tänne kuruun laski meidän jälkiä seuraten yksi pariskunta, jotka hekin joutuivat sitten haikkaamaan. Niin, mitäs sitä onkaan sanottu vanhojen jälkien tai toisten laskijoiden seuraamisesta…

Muiden urakka näytti haikatessa aika tukalalta, kun he rymysivät tulla mäkeä ylös sukset olalla. Mutta sieltä he vaan sitkeästi tulivat ylemmälle harjanteelle, josta näimme laajemman alueen. Kaukana näkyvät suksenjäljet olivat tulleet vasta ja ne olivat luultavasti oikealla reitillä, joten meidänkin oli pyrittävä siihen suuntaan. Välissä oli vaan yksi kuru, mutta se näytti yhdistyvän alhaalla kauempana olevaan kuruun. Ruotsalaiset ja vasta tänne laskenut pariskunta eivät kuitenkaan olleet innostuneita jatkamaan matkaa alas, vaan epäilivät sen järkevyyttä. He aikoivat haikata ylös kaukana häämöttävälle Youlan ylähissiasemalle. Minä, Kössi, Remy ja Gabriele päätimme valita luonnollisemman vaihtoehdon ja lähteä jatkamaan matkaa miellyttävämmin suksien ja laudan päällä alamäkeen. :)

Kössi lähti ensin varmuuden vuoksi tiedustelemaan reittiä. Kun reitti eteenpäin oli selvä, hän soitti ja käski tulla perästä. Puurajalla lumi rupesi muuttumaan selvästi sohjoisemmaksi ja raskaammaksi. Ilman lämpötila oli reilusti plussan puolella ja lumen turvallisuus rupesi arveluttamaan. Taustalla etelärinteiltä kuuluva humina laittoi vipinää kinttuihin. Alempana yhdistyvissä kuruissa olikin sattunut vyöry tämän päivän aikana. Takana näkyvät suksenjäljet paljastivat, että jokin ryhmä on tästä edennyt vyöryn jälkeen. Sohjo oli tehnyt itselleen tosi liukkaan näköisen alustan ja alempana nuoska oli kasautunut arviolta noin kolmen metrin paksuiseksi kerrokseksi. Siellä alla rupeaisi jo ahdistamaan.

Laskimme varmuuden vuoksi vähän ylempänä kurun reunalla ja kiirehdimme epäilyttävältä alueelta mahdollisimman nopeasti kohti laaksoa. Vihdoinkin Zerottan hissi rupesi häämöttämään kaukana. Kyllä tarkeni, kun kuoripuvun alla oli välikerros ja aurinko paistoi yhä lämpimämmin. :)

Haikatessa huomasimme, että täällä alhaalla melkein kaikki pohjoisrinteet olivat vyöryneet alas. Ylhäällä näkyi yksi paikka, joka saattoi olla se meidän umpikuja, josta käännyimme takaisin. Pudotus ei ollut kovin iso ja sen olisi kyllä voinut dropata, jos olisi ollut vähän reikäpää. Mutta dropista eteenpäin lasku olisi edennyt tänne Zerottaan (1525 m) johtavalle kelkkauralle sulavien rinteiden kautta, missä vyöryriski oli todellinen. Ja se rinne oli lähes ainoa pohjoisrinne alhaalla, joka ei vielä ollut vyörynyt. Olosuhteet muuttuivat siis aika radikaalisti reilun kilometrin korkeuseron matkalla.

Olosuhteet muuttuivat siis aika radikaalisti reilun kilometrin korkeuseron matkalla.

Mäessä meni aikaa odotettua enemmän ja iltapäivän ensimmäinen linja-auto ehti jo lähteä takaisin Chamonix’iin. Niinpä meidän ei tarvinnut enää kiirehtiä, vaan jäimme porukalla Zerottan rinneravintolaan. Remy ja Gabriele olivat janoisimmat, koska heillä ei ollut mitään juomista rinteessä mukana. :D Olisimme syöneet täällä ne italialaiset pizzat, mutta ei täällä ollut sellaista tarjolla. Kuppilan vieressä oli toinenkin ravintola, jonka seinässä luki isolla pizzeria. Kaikkea muuta siellä oli, muttei pizzaa. Paistattelimme kuumaa päivää terassilla hetken aikaa, jossa oli myös muita suomalaisia. Heiltä kuulimme, että täälläkin Courmayeurissa on ollut surkeat kelit ja tämä oli vasta tämän viikon ensimmäinen aurinkoinen päivä.

Seinässä luki isolla pizzeria. Kaikkea muuta siellä oli, muttei pizzaa.

Nousimme hissillä ylemmäksi ja yritimme niitä pizzoja metsästää rinneravintoloista, mutta turhaan. Tapasimme siellä umpikujasta ylös hissille haikkaamaan lähteneet kaverit. Heillä oli ollut hikinen iltapäivä. :) Koska kello oli jo suhteellisen paljon, meidän oli jo lähdettävä pois. Ajattelimme, että käydään sitten syömässä kaupungilla ennen paluuta Chamonix’hin.

Rinteet olivat sohjoutuneet ja kumparoituneet jonkin verran, mutta päivän ja koko matkan viimeinen mäki oli nautittavaa etenemistä. Rinteessä ei ollut paljon väkeä ja se oli todella leveä, joten puuterisuksista oli otettava irti, mitä niistä sai. Yllätyin, että miten kovasti niillä pystyi laskemaan tällaisella alustalla. Suksissa oli yllättävän isot vauhtivarat ja niillä sai porhaltaa reidet tulessa. Ennen Plan Checrouitin ylähissiä oli levättävä hetki ennen viimeistä rutistusta. Mutta sitten mentiin ja välillä sukset pomppivat sohjopateista ilmaan ja reidet huusivat armoa. Vaikka kantteja oli hiottu eilen hiekkaan, se ei sohjossa tuntunut. Hissiasemalla hengästytti, mutta tuntui samalla hyvältä. :D Reissun viimeinen lasku oli nyt laskettu.

Sitten mentiin ja välillä sukset pomppivat sohjopateista ilmaan ja reidet huusivat armoa.

Etsimme ruokapaikkaa ja yksi lupaava osuikin kohdalle. Mutta ovet olivat suljettuina, kuten muissakin eteen sattuneissa ravintoloissa ja pizzerioissa. Yhden ravintolan terassilla oli siivooja ja hän sanoi, että siellä on nyt siesta ja ravintolat avaavat ovensa vasta seitsemältä. Nälkähän tässä jo vaivasi, mutta muuten ei ollut valittamista. Päivä oli yksi parhaista laskupäivistäni. :D Jos aikaa olisi ollut enemmän, eikä keli olisi ollut näin lämmin, olisi ollut mukava laskea sekin vasemmanpuoleinen offari. Lämpömittari näytti +14 ja aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta. Kössi kävi kysymässä toimistosta, että pitääkö meidän ostaa uudet liput, kun edellinen bussi ehti mennä jo kolme tuntia sitten. Ei onneksi, vaan liput kelpasivat vielä päivän viimeisessä vuorossa. Bussikuski tuli taas myöhässä paikalle. Rupesimme jo epäilemään, että niinköhän täältä mitään linkkuria mihinkään lähtee, mutta viimein kuski tuli ja pääsimme matkaan. :D

Päivä oli yksi parhaista laskupäivistäni.

Passeja ei tarvinnut esitellä kenellekään Courmayeurin visiitin aikana. Chamonix’ssa keli näytti nyt paremmalta, kuin aamulla tai koko viikolla. Aurinko paistoi täälläkin. Kävelimme rautatieasemalta väsyneinä, mutta onnellisina palauttamaan vuokravermeet ja Kössi sai ajokorttinsa takaisin. 98 euroa vinkui visa suksivuokrasta, eikä se ollut ollenkaan paha hinta. Sanna jo tekstiviestejä lähetti, että missä me olemme. Hän odotteli Chamonix Sudin sisäpihalla siivousvälineiden kanssa. Les Grands Montetsin toppikabiini oli kuulemma tänään avattu ja jonot olivat olleet mahtavat.

Tässä vaiheessa siivousinto ei ollut vielä kovinkaan huipussaan nälän kurniessa. Kävimme suihkussa ja laitoimme päivän aikana hiestä kastuneet kamat kuivumaan. Ennen syömään lähtöä järjestelimme hieman tavaroita. Koska italialainen pizza jäi syömättä, päätimme käydä testaamassa ranskalaisen vaihtoehdon Le Tetrasissa. Kössi sanoi pizzaa hieman mauttomaksi, mutta muuten hyväksi.

Minun mielestä tämä oli yksi parhaista syömistäni pizzoista :) Kun lähes täydellisen laskupäivän päätteeksi syö lähes täydellisen pizzan, niin eipä enää voi valittaa. Tämä oli sopiva viimeinen silaus reissulle. :D Le Tetrasista menimme suoraan katsomaan, mitä ohjelmaa se Topi siellä meille järjesti. Lähes koko Elämysmatkojen ryhmä oli menossa mukana. Jos täällä joku ranskalainen sattui olemaan, niin ei varmaankaan kaikki suomalaiset biisit menneet jakeluun. ;) Suomalaisesta illanvietosta suunnistimme kämppää siivoamaan. Kävimme vielä katsomassa viimeisen illan kunniaksi menoa kaupungilla ennen nukkumaanmenoa.

Paluumatka bussilla lauantaina 1.4.2006 – maanantaina 3.4.2006

Chamonix’n markkinoilla

Tänään nukuimme hieman pidempään ja herätys oli vasta 8.30. Niskalihakset eivät enää olleet niin jumissa ja sängystä pystyi jo nousemaan lähes normaalisti. :) Pakkasimme kuivuneet tavarat reppuun ja söimme aamiaiseksi viimeiset jogurtit ja omenat. Sanna tuli tarkastamaan kämpän ja kun huomautettavaa ei löytynyt, saimme tullessa maksamamme pantit takaisin ja luovutimme huoneen. Veimme reput Maevan toimistoon ja sitten meillä oli aikaa kierrellä muutama tunti kaupungilla. Chamonix’n kaduilla näki usein jonkun ranskalaisen kävelemässä patonki kainalossa. Heillä ei yleensä ollut muita ostoksia mukanaan, kuin se patonki. Ahneimmat popsivat sitä jo kotiin mennessään. :D

Chamonix’ssa näki monenlaisia autoja. Niiden joukossa oli hieman uudempien autojen lisäksi vanhoja romuja. Yhteistä kaikille oli, että useimmissa autoissa oli lommoja vähän joka puolella. Italiassakaan autot eivät olleet niin kuhmuisia, kuin täällä, vaikka sielläkin oli vanhoja kotteroita parkissa.

Chamonix’ssa oli tänään markkinat, joten kiertelimme aikamme kuluksi torin ympäri. Toisin kuin Suomessa, täällä ei ollut karkki- tai paperimyyjiä. Myytävänä oli vain elintarvikkeita, pääasiassa kalaa, lihaa ja juustoja. Ostimme täältä vähän evästä menomatkalle ja jotain tuliaisia. Täällä oli tarjolla monenlaisia juustoja ja omat raklettitarpeet olisi saanut helposti. :D Makkarat olivat pääosin jotain ilmakuivattuja meetvursteja. Muutama kortti oli vielä lähettämättä, joten kirjoittelin ne tässä vaiheessa ja laitoin postiin.

Aiguille du Midi meiltä jäi kokeilematta tämän matkan aikana, kuten myös ylhäältä lähtevä lasku, Vallée Blanche. Cham’Ski –lipulla olisi voinut hissiä käyttää vapaasti. Tosin Italiaan menevä Helbronnerin maisemahissi on avoinna vaan kesäisin. Italian puolelta Courmayeurista olisi voinut laskea Vallée Blanchea pitkin takaisin tänne Ranskaan. Jos joskus vielä liikuskelemme tällä alueella, Vallée Blanche on sellainen lasku, joka on käytävä kokemassa. Vaikka perusreitti ei ole laskun vaativuuden suhteen mahdoton, ei tänne kannata ihan suin päin lähteä seikkailemaan, vaan pitää tietää mitä on tekemässä.

Kokoonnuimme klo 12 Aiguille du Midin hissin eteen. Kaikki muut olivat paikalla, mutta Topi oli vielä tekemässä viime hetken ostoksia. Kun hänkin tuli, pääsimme matkaan. Meidät kuljetettiin henkilöautoilla Martignyyn. Aluksi pientareita reunusti parimetriset lumipenkat, mutta pian lumet vähenivät ja maisemat muuttuivat keväisemmiksi. Näiltä teiltä on komeat näkymät. Viiniviljelmät reunustivat alempia vuorenrinteitä. Oikealla näkyvä punainen piste on pyöräilijä, joka painoi menemään aikamoista haipakkaa. Emme tavoittaneet häntä. Onhan se täällä varmasti erilaista polkea, kuin Suomen tasamailla. Saattaahan sitä reisissä vähän maitohapot jyllätä, kun tuollaisen mäen sotkee takaisin ylös. :D

Olimme yhden nurkilla Martignyssä odottelemassa Verbieristä tulossa olevaa bussia, jossa tulisimme viettämään vielä aika monta tuntia. Täällä rajan takana Sveitsissä autokanta oli heti parempaa, kuin Ranskassa. Pienen bongauksen jälkeen näimme mm. pari Porschea ja ne eivät olleet mitään ikäloppuja. Topi ruiskutti samppanjat onnistuneen matkan kunniaksi. Bussi tuli noutamaan meidät 13.30 ja paluumatka alkoi kohti pohjoista, kun Topikin saatiin kyytiin. :)

Sveitsin maaseutu on tiheään asuttua, ainakin täälläpäin ja maatilat ovat melkein kiinni toisissaan. Ajelimme samaa reittiä, kuin Verbierin matkalla pari vuotta aiemmin. Kevät oli silloin pidemmällä näin huhtikuun alussa ja paikat paljon vihreämpiä. Pysähdyimme Sveitsissä Deitingenin Cindy’s diner –hampurilaispaikan edessä. Odottelimme siellä Engelbergin porukan mukaan bussiin ja samalla hotkimme pikaisesti hampurilaisaterian poskeen. Hintaa sillä oli 16,30 CHF eli 10,52 euroa. Aikamoinen hinta niin pahanmakuisesta pöperöstä. Keli oli mitä parhain ja lämmintä oli 18 astetta.

Bussi täyttyi ja pääsimme nauttimaan huilumusiikista matkan ratoksi. :D Toinen tauko oli Saksassa. Olisi ehkä kannattanut nälkää pantata tänne asti ja syödä Burger Kingissä. Ostimme Shellistä vähän syömistä ja juomista matkalle. Matkalla paljastui, että Chamonix’n markkinoilta evääksi ostettu ilmakuivattu makkaranpätkä olikin ranskalaista valkohomejuustoa. Eipähän siinä mitään. Herkullista se oli, muttei pelkästään sitä viitsi isompia määriä kerralla syödä. :D Shelliltä ostettu saksalainen makkara oli hyvää ja sitä kyyditti tanskalainen EP Faxe. Kansainvälistä koktailia siis. :)

Iilmakuivattu makkaranpätkä olikin ranskalaista valkohomejuustoa.

Taukoja oli muutamien tuntien välein ja Topi piti juttua yllä läpi yön. Alkuperäisen aikataulun mukaan olisimme nähneet Pohjois-Saksan maisemia päivänvalossa. Nyt oli tyytyminen vain kaupunkien valoihin. Kasselin liepeillä vaikutti olevan isoja mäkiä. Bussissa ei varmasti ollut ihan heiveröinen kone, mutta jossain mäessä kuski joutui kaivamaan pienempää pykälää.

Pysähdyimme syömään erääseen paikkaan kolmen kieppeillä. Henkilökunta näytti sille, ettei heille viitsinyt luottokorttia antaa höylättäväksi. Maksoinkin makkaraperunat käteisellä, enkä saanut siitä vaihtorahoja takaisin. Ilmeisesti he olettivat ylimääräisen olevan tippiä, enkä jäänytkään kyselemään reilun euron perään. Taskun pohjalle kertyneet yhden ja kahden sentin kolikot lahjoitin huoltoasemalla vessansiivoojalle. Siellä kun siivoojat näyttävän odottavankin jotain vapaaehtoista palvelumaksua puhtaista vessoista, joten se oli ihan luonnollinen juttu.

Saksan lautalla oli taas nälkä ja söin siellä kunnollisen aamiaisbuffetin. Nälkä lähti, ennen kuin saavuimme Tanskaan klo 6. Aurinko oli juuri nousemassa ja maisemat pakottivat kuvaamaan koko ajan. :) Me emme siltoja käyttäneet, vaan tyydyimme lauttoihin. Se on kuulemma edullisempaa ja samalla tarjoutuu tilaisuus pitää leppoisa tauko.

Lauttamatka Helsingöristä Ruotsiin ja Helsingborgiin ei ole pitkä, eikä siinä meinaa edes ehtiä kahvia hörpätä. Ruotsissa maisemat muuttuivat niin tylsiksi, että nyt oli aika nukkua. Ja unihan maistui, vaikkei bussissa kovin mukava olekaan nukkua.

Pidimme viimeisen tauon Jönköpingissä, missä vielä tankkasimme Mäkkärin hampurilaisaterian. Kruunuhinnat vaikuttavat äkkiseltään kovilta, mutta McFeast-aterian 52 kruunua ei euroissa olekaan kuin 5,63. Ja tämä ateria hakkasi kyllä mennen tullen Cindy’s dinerin kuivat pöperöt. :) Matka jatkui kohti Tukholmaa Vättern-järven jäänlähtöä ihmetellen. Olimme Tukholmassa hyvissä ajoin ja ajoimme Sergelin torille. Aikaa oli kierrellä vähän keskustassa. Keli ei ollut täällä enää mitenkään lämmin, joten kahvi maistui hyvältä. :D

Reissun kruunasi herkullinen illallinen laivalla, jolloin oli hyvä muistella viikon aikana kertyneitä kokemuksia. Ja hauskaahan tämän Engelbergin huilutiimin kanssa oli iltaa istua. :D Reissu päättyi virallisesti Helsinkiin Rautatientorille. Esko tuli meitä vastaan ja kävimme syömässä ennen kotimatkaa. Meillä oli vielä 500 kilsaa ajettavana.

Matka Chamonix’sta kotiin Iisalmeen kesti yli 50 tuntia. Päätimmekin samalla, että tämä sai olla viimeinen bussireissu meille. Ensi kerralla lennämme molempiin suuntiin, asumme edes hieman paremmassa luukussa, emmekä tee itse illallisia. Aamupalallekin olisi kiva kävellä suoraan sängystä. :) Kannattiko tämä budjettireissu sitten? Rahaa meni kaikkineen reilu 1100 euroa, eli sillä rupeaa jo saamaan jotain all inclusive –virityksiä. Mutta siihen päälle on kuitenkin laskettava vielä jotain kulunkeja. Eli tämä reissu tuli hieman halvemmaksi, kuin selvästi parempitasoinen matka. Jos oikein sentinvenytystä olisi harrastanut, niin olisihan kuluja saanut pienennettyä alle 1000 euroon helposti. Mutta ei se tasokkaampi reissu niin paljon kalliimpi ole, etteikö siitä maksaisi. Joten ensi keväänä Italia kutsuu. :D

Mikäli tykkäsit tästä tekstistä, niin paina tuosta toki tykkäys- tai jakamisnappuloita. Voit antaa myös arvosanan tälle artikkelille alla olevilla tähdillä. Ja kommenttilaatikkoon voit halutessaan kirjoitella kommentteja. Palautetta voi myös antaa palautesivun kautta.

Kuvagalleria